En koskaan ajatellut tekeväni tämmöistä blogia mutta rohkaistuin. Tahdon pysyä täysin anonyyminä, joten teille nimeni on Tuuli, 18v. Blogini tulee sisältämään laihdutus yrityksiä, inhoa omaa kehoa kohtaan. Eli angstia luvassa. Mutta asioihin on tultava muutos. Tahdon, että kroppani näyttäis siltä, miten tunnen itseni. En siis tunne olevani omassa vartalossa. En tunne olevani henkisesti tämän kokoinen. Toivon saavani blogista tukea projektiini, ja jos tänne muutama lukijakin eksyisi :)
Mittoja:
pituus: n.170,n cm
paino: n.79kg (LIIKAA)
painoindeksi: 27,3 (eli joidenkin laskureiden mukaan lievä lihavuus)
Vaatekoko on yleensä L joskus menee M, riippuu vaatteista.
Ihanne painoni olisi n.60-65kg jolloin olisin normaalipainoinen. Eli tohon olisi hiukan matkaa.
Mutta siksi siis tämä blogi. Reilussa vuodessa tahtoisin päästä tavoitteeseeni. Tarkoituksena siis lisätä liikuntaa, jota nyt en harrasta oikein mitenkään muuten kuin kävelemällä sohvalta jääkaapille ja takaisin. Vähentää syömistä, mitä nyt teen aivan liikaa ja aivan liian usein.
Ruokapäiväkirja siis taas kehiin (mulla oli semmonen, mutta nyt siitä tulkoon julkinen). Huomisesta alkaen alan kirjaamaan tänne joka päivä syömiseni, ja jos jaksan niin lasken kalorit, sekä liikkumiset.
Pidän lenkkeilystä, mutta pitää odottaa että ilmat lämpenevät, ja tiet sulavat. Siihen asti aion tanssia kotona, sekä hyppiä hyppynarulla. Aloitan myös kunnon venyttelyn.
Ongelmakohdat:
-kaksoisleuka; vihaan sitä! en kehtaa pitää hiuksia kiinni julkisilla paikoilla, koska kasoisleukani on niin valtava. Myös se että joku katsoo minua alakulmasta saa oloni epämukavaksi.
-vetsa ja jenkkakahvat; koko keskivartaloni on valtava! Lantioni ei ole kovinkaan leveä, mutta tuo keskivartalo on karsea! On todella vaikeaa löytää vaatteita, joissa lenkkikset ja maha ei pursuaisi joka puolelta...
-peppu; peppuni on PIENI, sitä ei oikeestaan ole. Levein kohta vartalossani on navan kohdalla, koska minulla ei ole takapuolta. Jos saisin keskivartaloani pienemmäksi, niin pepun pienuus ei ehkä häiritsisi niin paljoa.
+ joka puolell kehoani on ylimääräistä rasvaa, josta haluan eroon. Ja vartaloni on epäsopusuhtainen...
Blogissa siis seurataan mun kamppailua lihavuuden kanssa, tervetuloa seuraamaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti