tiistai 6. huhtikuuta 2010

HELP!

Mä en enää tiedä mitä mä teen. Oon palannut vanhaan. Joka ilta kiroan sinä päivänä syötyjä herkkuja. Pistän herätyskellon soimaan aikaisin aamulla ajatuksena: "nyt lähen kyllä aamu-lenkille", mutta mitä tapahtuu kun aamu sarastaa ja kello soi, laitan sen tietenkin pois päältä, koska väsyttää liikaa.
Tää mun elämä on niin epäterveellistä kuin vaan voi olla, joka päivä karkkia, suklaata, jäätelöä, yms. Tiedostan sen kyllä. En ole uskaltanut viikkoihin käydä vaa'alla, olen varma että luku on yli 80kg.
Mua ahdistaa tää kaikki, ja mä syön.
Mun tän päivänkin ulkoilut oli se, että kävelin bussille, kävin kaupassa ostamassa suklaata ja karkkia, tulin takasin bussilla kotiin. Ei hyvä. Ei sitten ollenkaan.
Aina mä ajattelen, no huomenna mä taas alotan, ja sitten huominen koittaa ja sama kierre jatkuu.
Ajattelin nyt taas (ellei sitten ylläripylläri laiskuus iske) aloittaa tämän blogin pitämisen. Jätän ehkä ruokapäiväkirja osion pois kokonaan. Haluan vaan purkaa jonnekkin fiiliksiä ja hakemaan ispiraatiota.
Kohta on jo kesä, enkä todellakaan tuu olemaan edes kokoa pienempi kun mitä mä nyt olen. Varsinkin jos jatkan tähän malliin.
Onneksi kevät on koittanut ja moni katu on jo täysin sula, niin ehkä saan intoa lähteä lenkille, jos vaikkapa aurinko paistaisi.


Vanessa Hudgens toimii edelleen mun inspiraationa, kyllästymiseen saakka. :P

Nyt siis takasin tänne ja kaidalle polulle! En tahdo enää joutua väärille raiteille.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Pohdintaa

Eli olen nyt pitänyt tässä reilu viikon taukoa blogista, mutta sen lisäksi myös ikävä kyllä ruokailujen seurannasta. Tuloksena oli, että painan taas lähes 79kg, eli saman verran kun alottaessani. Rupesin pohtimaan tätä ajankohtaa, ja totesin ettei se ole ihanteellinen. Eli siis lukuloman alku ja silloin kun alotin niin meni ihan hyvin, mutta heti kun kirjoitukset koitti niin tuntui, että kaikki meni pieleen. Syy miksi syön niin paljon, on varmaan stressi. Pääsenkö kokeista läpi? Tuleeko minusta tänä keväänä ylioppilas? Mitä jos ei? Mitä sitten teen? Noi kysymykset stressaa mua ihan hirmu paljon. Ja kevätkin vaan viivyttelee tuloaan. Motivaatio on siis täys nolla tällä hetkellä. Tai ei ehkä ihan nolla, kun tänne kuitenkin jaksoin tulla kirjottamaan pitkästä aikaa.
Nyt oon sitten kuitenkin tehny päätöksen. Alan taas kattomaan syömisiäni. Heti huomisesta, ja ehkä palaan taas linjoille tännekkin kirjottelemaan, mutta se ei tule tapahtumaan ennen kuin kirjotukset on ohi, eli ensi perjantaina. Yritän nyt kuitenkin ryhdistäytyä!
Mulla on muuten ihan hirvittävä koirakuume! Eli lenkkiseuraksi pieni pallero tänne, kiitos! Oon kyllä halunnut koiraa jo tosi pitkään, mutta vasta viikko sitten tuli semmonen oikeen kunnon kuume. Jos saan töitä ja näin, niin luultavasti olen sitten pentua tänne ottamassa mikäli iskä nyt vaan millään antaa periksi, mutta ei se kuitenkaan tulisi kuin aikaisintaan ens syksynä/talvena.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Day12


Aamu:
-1 kauraleipä, becel, juusto, kinkku, kurkku, vesi, muutama viinirypäle
Matkalla koululle:
-Mango-ananas-smoothie
Kirjotuksissa:
- viinirypäleitä, karkkia 100g
Matkalla kotiin:
-Ruisleipä (becel, juusto, kurkku, kinkku, salaatti)
Kotona:
-Spagettia ja jauhelia kastiketta (taas), ketsuppi, maito
Illalla:
-Mansikka-jogurtti smoothie
________________

Kävin tänään vähän vaatekaupoilla, ja sain taas innostukseni tähän touhuun takas, nimittäin lipsahdin vähän turhankin helposti syömään noita karkkeja ja muita herkkuja. Sovitin siis muutamaa paitaa ja yhtä mekkoa. Ja järkytyin omasta peilikuvastani. Ne vaatteet ei ollut liian pieniä tai mitään, mutta ne vaan ei laskeudu nätisti mun mahan ja jenkkakahvojen takia. Näytin valtavalta perunalta! Inhoan omaa peilikuvaani! Tahdon olla hoikka, ja mustahan vielä semmonen tulee! En tunne tätä kehoa omakseni. Jollain tasolla kuitenkaan en ihan usko itseeni vaikka kuinka yritän... MUTTA nyt siihen tulee muutos, alan uskomaan itseeni ja aion onnistua prosessissani!
Kotona taas kattelin Vanessa Hudgensin kuvia ja jotain videoita, ja ahh oon niin rakastunut siihen naiseen (siis en siinä mielessä), sillä on vaan niin upee tyylli, ja hän on kaunis ja hyvä kroppanen, vähän oon ehkä kateellinen.. Mutta ainakin ne kuvat aina inspiroi!

Huomenna herään aikasin ja lähden lenkille, jos vaan aurinko paistais, ois kivaa! Toivottavasti jaksan lähteä, koska kuitenkin taas keskiviikkona aikanen herätys niin olis hyvä huomennakin herätä aikasin, ja sitten torstai aamuna voisin nukkua pitkään.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Day11

Pikapika katsaus päivän syömisiin, sillä pitäs olla jo nukkumassa.. huomenna nimittäin äikän esseekoe, ja lukemattahan sinne siis menään!
Aamu:
- 100% kauraleipä, becel, kinkku, juusto, kurkku, tuoremehu
Päivällinen:
-Kylmäsavusiikaa, 2 perunaa, salaattia+kevyt kastike, kananmuna-valkokastiketta, puoli lasia valkkaria, kevyt colaa
Napostelut illalla:
- 3 riviä suklaata, 2 pullaa, vähän karkkia (HYIIII hirvee herkkupossu! nyt pitää vähän ryhdistäytyä!)
Iltapala:
-Mansikka-jogurtti-smoothie

Nyt pakko siis ryhdistäytyä. Se on vaan vaikeeta kun mulla ei oo mitään arkirutiineja, kun ei ole enää koulua, eikä töitäkään, päivät menee lusmuillessa ja syödessä...

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Day10

Ihmettelen syvästi etten ole vielä kyllästynyt tämän blogin pitoon, vaan joka päivä tulen tänne ihan mielellään kirjaamaan syömiset ylös. Toivottavasti jaksan pitää tätä jatkossakin, yritän nyt kuukauden ajan päivittää joka päivä, mutta sitten kun ruokailut alkaa sujumaan hyvin, niin tulen vähintään kerran viikossa päivittämään tilanteen ja silloin kun tarvitsen motivaatiota.

Aamu:
- 1 täysjyväleipä, kananmuna päällä, vähän suolaa, becel, tuoremehu, 2 pientä suklaamuffinia
Päiväruoka:
- Kanaa, uunivihanneksia, feta-kermaviili-kastiketta, 2 säilykepersikan puolikasta, 2 lasia pepsi maxia, puoli lasia punaviiniä
Jälkkäri:
-n 2 riviä hasselpäkinä-suklaata, reilu 100g "vanhat autot" -karkkeja (leffan katselun aikana)
Ilta:
-1 pieni suklaamufiinsi
_______________________

Ajattelin aloittaa kunnollisen ja säännöllisen liikunnan heti yo-kirjotusten jälkeen, eli luultavasti tänne tulee silloin osio "Liikuntapäiväkirja". Tarviin todellakin liikuntaa jo senkin takia, että mun kunto kohoais enkä hengästyis niin helposti esim portaita kiivetessä. Tykkään lenkkeilystä ja alotankin sen sitten heti kun on aikaa, koska seuraavat pari viikkoo tulee olee ihan hirveitä ja lukutäyteisiä, ettei mitään rajaa!
Tahtoisin alkaa käydä salilla, mutta se on niin kallista.. Jos olisi duunia niin alkaisin käymään salilla, toivottavasti sekin tulee tapahtumaan tässä kevään aikana.


Motivaatio olis nyt oikeen korkeella kaikkeen liikuntaan ja terveellisiin elämäntapohin, mutten yksinkertaisesti nyt ehdi. Yritän kyllä nyt huomisesta alkaen syödä suht terveellisesti, mutta siihen kaloreiden laskuun en lähde, sekin vie liikaa aikaa.


Katoin tommosia vaatteita mitä voisin hankkia, nimittäin mulla ei oo juurikaan mitään urheiluvaatteita, kun ei oo kauheesti tullu urheiltua lähiaikoina. Tosta kuvasta olis pakko saada noi urheiluliivit ja toi takki ois ihan kiva. Tarvisin myös jotkut hyvät housut, semmoset jotka istuu hyvin, noi kuvan housut ois hyvät muuten mutta niissä on lyhyet lahkeet, mutta ehkä kesäksi? Toi toppi olis myös kiva. Kelpuuttaisin kaikki omaan vaatekaappiini!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Day9


Aamu:
-100%kauraleipä, becel, ohuenohut kalkkunaleike, aamupala-juusto, tuoremehu
Lounas:
-Thai Chicken wokkia, vettä, mocca-suukko, muutama hyvää makumaasta -karkki
Päivällinen:
-Alusta asti itse tehty pizza (täytteenä: tomaattisoossi, kinkku, meetwursti, paprika, ananas, mozzarella, juusto), coca cola zero
Ilta:
-2 suklaa muffinia, keitetty kananmuna, cola zeroa


Tarviin nyt vähän inspiraatiota ja selailin kuvia taas Vanessa Hudgensista.

Tykkään naisen kropasta aika paljon, hän on hoikka, muttei mikään luuviulu, vaan sopivasti muodokas. Lisäksi Vanessalla on niin paljon semmoisia vaatteita mitä voisin ottaa omaan vaatekaappiini. Toivon että voisin itsekkin näyttää ens syksynä yhtä hyvältä kun Vanessa.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Day8

Okei, ekaks sanon, etten sano enää että jostain viikosta tulee herkuton, koska kuitenkin rikon sen. Eli ei mitään ehdotonta linjaa mulle!

Aamu:
- 2 täysjyvä leipäpalasta paahdettuna, 2 keitettyä kananmunaa niiden päälle, vähän beceliä, vähän suolaa, tuoremehua (oli kyllä tuhti aamupala)
Lounas:
- n.200g maksalaatikkoa ja puolukkahilloa, maitoa
Päivällinen:
-Spagettia, jauheliha kastiketta, pieni pala vaaleaa leipää jossa vähän beceliä, maitoa
Alkuilta:
- muutama ranskalainen, vähän kanaa, ketsuppia, vettä, suku-laku patukka, muutama karkki, mocca-suukko
Ilta
-Pulla, kevyt tiivistemehua

Tänään oon syönby jotenkin toooosi paljon, mutta eipä se kai mitään haittaa, kerrankos sitä :D

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Day7

Noniin, nyt on sitten viikko terveellisempiä elämäntapoja takana. Tosin onhan tää viikko ollut aika löysäilyä, on tullu syötyä hampurilais-ateriaa, sipsejä ja karkkeja, mutta kaiken a ja o onkin se että niitä olen syönyt kohtuudella. Lupaan tästä viikosta tulevan vähän parempi, alkoholi on pannassa, samoin hampurilaiset ja suklaa! Sallin kyllä itselleni lauantain karkkipäiväksi, jolloin yritän olla syömättä sitä suklaata, eli otan jotain hedelmä/salmiakki/laku -karkkejä.
Nyt kuitenkin siihen tämän aamun painoon, joka oli (tittidiidiiii) 77,6kg eli viikossa on lähtenyt -1,4kg. Tietekin ekana painoa lähtee nopeemmin kun ekana lähtee nesteet, mut silti toi lukema motivoi mua eteenpäin ja se on tärkeintä! Eli olen todella tyytyväinen siihen, että yli kilo on lähtenyt. Mua vaan vähän mietityttää toi meidän vaaka, joka on aika antiikkinen digitaali-vaaka. Ensin kun astuin sille tänään se näytti tasan 77kg, tiesin heti ettei se luku ole tosi, seuraavaksi siirsin vaakaa ja se näyttikin yht'äkkiä 78,4, lopulta vein vaa'an omaan huoneeseeni, ja siellä tuli sitten toi luku 77,6kg, siirtelin vielä vaakaa huoneessani eikä tuo luku muuttunut. Vein vaa'an takaisin vessaan ja astuin vielä kerran sen päälle ja luku pysyi kuin pysyikin tuona 77,6 kilona. Ja muutenkin toi vaaka nyt on vähän viitteellinen ja oikeasti saatan painaa puolikiloa enemmän, mutta punnitsen itseni nyt ton mukaan (ja tästä lähtien siellä omassa huoneessani).

Tänään olisi tarkotus lukea YO kokeisiin, ehkä vähän äikkää ja enkkua. On mennyt tosi huonosti nämä lukemiset ja ihmettelen jos kirjotukset menee hyvin. Olen vain niin laiska, ja lahjaton koulussa. En todellakaan pärjää lukiossa, mutta kunhan nnyt pääsen sieltä pois. Sen jälkeen voin kuitenkin hakea amikseen jos tahdon. Nytkin pitäisi olla lukemassa, koska nään ystävääni päivällä.

Etin itselleni pienen inspiraatio-motivoija-kuvan, eli Vanessa Hudgens. Tykkään etenkin tytön tyylistä, mutta kroppakin on varsin upea, ottaisin itselleni samanlaisen vaikka heti!


//Edit. klo20:05
aamu:
- 1 Täysjyväleipä päällä becel, edam-juusto, ohuenohut kalkkunaleike, puoli lasia tuoremehua
lounas:
-2 dl suurustettua kanakeittoa (lämmin kuppi), vesi
päivällä (kahvilassa):
-mozzarella-patonki, kahvi maidolla ja sokerilla, vesi
illalla:
-n 200g maksalaatikkoa ja puolukkahilloa, maitoa, 2 hyvää makumaasta karkkia, (luultavasti illalla vielä jotain pientä esim. yksi leipä ja keitetty kananmuna)

Kotona tehtiin lettuja, mutta kieltäydyin nätisti vaikka vähän olis tehny mieli syödä..

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Day6


Aamu:
- 2 täysjyvä-leipää, korppukinkku, edam-juusto, becel, täysmehu, vanilija tee
(tässä välissä oli vähän nälkä..)
Päivä:
-Täysjyvä riisiä, kanan rintafilee, Uncle Ben'sin sweet and sour kastiketta, salaattia + kevyt salaatin kastiketta, 2 lasia maitoa
Ilta:
- Puolikas kauraleipä, 1 täysjyväleipä, korppukinkku, edam-juusto, becel, lasi pepsi maxia, 6 fanipalaa, n. 30g sipsiä + vähän dippikastiketta

Iiiks, huomenna ensimmäinen punnitus ja vähän jännittää.. varsinkin kun tänään on taas vähän herkuteltu. En kyllä totaali-kieltäydy mistään, koska haluan muuttaa elämäntapani, en laihduttaa nopeasti, ja oikeasti en pysty olemaan ilman herkkuja, mutta nyt olen rajoittanut sitä paljonkin edelliseen verrattuna. Ajattelin kyllä pitää huomisesta asti herkuttoman viikon. Eli huomenna palaillaan punnituksen merkeissä!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Day5



Yleensä syön tota Vaasan 100% Kauraleipää (tai ruis)  aamupalaksi.

Tältä näyttää siis mun normaali aamupala.



Aamu:
- Kuvan leivät ja mehu (eli kauraleipää, korppukinkun siivut, muutama juusto siivu ja kurkku + täysmehu)
- 30g Malacon truly salmiakkeja

Lounas:
- Eiliset jämä ruuat:

Päivällinen:
-Jauhelihakeittoa, näkkäri, maitoa

Illalla:
-Mansikka-mustikka -smoothie, vähän vanilija jätskiä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Day4 - Ruokapäiväkirja


Aamu:
- 100% kauraleipänen jonka päällä edam juuston viipaleet ja korppukinkku, lasi täysmehua
Päivä:
- Kanttarelli keittoa alkupalaksi, porsaan "pihviä" kastikkeessa, veneperunoita, vihreitä papuja, salaattia + kevyt ranskalainen salaatinkastike, aroniamarja-hyytelöä, 2 lasia pepsi maxia (tänään oli oikea herkkuruoka!)
"Välipala":
-Banaani
Ilta:
-Pieni pala omena juttua (siinä oli tosi paljon omenaa, ja vähän taikinaa) ja pieni pala vanilija jäätelöä, lasi pepsi maxia. Myöhemmin illalla join vielä n.2dl vanilija teetä

Day4 - suklaan himo päihitetty!

Hassua miten mulla on tämmönen olo, oon tosi ilonen ja mul on hyvä fiilis kokoajan, mutta samalla mua stressaa viikonpäästä alkavat YO-kirjotukset tosi paljon! Toi stressi jää kyllä vähän vähemmälle, ja hyvä fiilis kiilaa ohi. Musta vaan tuntuu et tää ei ole nyt oikea hetki tälle hyvälle fiilikselle, vaan mun kuuluisi stressata enemmän.. en sitte tiiä.

Anyways, tajusin just etten oo varmaan puoleentoista viikkon syönyt suklaata, jota rakastan yli kaiken! Fazerin sininen<3 (Okei oli niissä suklaakekseissä vähän suklaata, mut en nyt laske sitä suklaan syömiseks) Ja tajusin myös tänään sen, kun sisko veteli suklaata mun nenän edessä, ettei mun edes tee mieli sitä! Ja äiti oli ostanut tänään mulle kaupasta Malaco truly salmiakkipussin, mutta en ole edes avannut sitä vielä! Tuli tosi hyvä fiilis, sillei et: "hei, en mä mitään karkkia tai muitakaan herkkuja tarvitse!" Tosin äiti on kai tänään leipomassa vielä jotain omenajuttua, niin ajattelin äidin mieliksi sitä vähän ottaa.

Ajattelin olla kirjottamatta nyt ollenkaan niitä kaloreita, vaikken niitä tähänkään asti ole kirjottanut. Huomasin kuitenkin joskus, että laihduin n. 4 kiloa kolmessa viikossa vain sillä, että kirjoitin ruokailuni ylös.
Nyt voisin syventyä psykologian kirjan pariin hetkeksi, illalla tulee "ruokapäiväkirja" -osuus. :)

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Day3

Eilen oli kivaa, mutta alkoholia ja rahaa kulu ehkä vähän liiankin paljon, mutta nyt tässä tulee olemaan suunnilleen kuukauden mittanen tauko, joka on alkoholi vapaa! No tietenkin mulla oli aamulla ihan hirveä darra, enkä oikeen pystynyt syömään mitään siinä aamulla. Sitten tulikin äkkilähtö Itikseen äidin ja siskon kanssa, ja yllättäen siellä sitten iski hirveä nälkä, eli minnekkäs muuallekkaan päädyin kuin mäkkäriin, ja vedin sisuksiini Big Mac -aterian.. Hups! Sentään en yöllä käynyt snägärillä!


Aamu:
- Banaani, paljon vettä!
"Lounas":
-Big Mac -hampurilainen, puolikkaat ranskalaiset puolikas cola
Päivällinen:
- Lohipastaa<3 (eli jonkunnäkönen lohikastike ja spagettia), täysjuvä patongin palanen, 3 lasia maitoa
Illalla:
- 5 laku karkkia, muutama läkerol pastilli, omena

Oon huomannu, että mun aineenvaihdunta on parantunu ainakin jonkin verran sen asiosta kun olen juonut paljon vettä päivittän. Aina kun tekee mieli (ei ole siis oikeasti nälkä) syödä jotain, niin olen ottanut vaan lasin vettä. Musta tuntuu, että toi vesi on myös vaikuttanu tosi positiivisesti mun ihoon! :) Nyt roskaruuat pois kokonaan, ja en pysty noin vaan lopettaa kaikkien herkkujen syöntejä, mutta oon nyt rajottanu sitä ihan reilulla kädellä!

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Day2

Ihana fiilis, aurinko paistaa ja muutenkin ihan tosi mahtava olo. Kävin tänään äidin kanssa kaupoilla, ja ostin kivan clutchin Gina Tricotista, toi on just niin mun tyylinen. Oon lähiaikoina ihastunut tollaaseen beigeen/luonnonvalkoseen väriin.

Toi väri ei tossa kuvassa oo ihan oikee, mutta kyseessä siis vaalea beige. toi laukku pääsee heti tänään tuulettumaan, eli se baari ilta ystävän kanssa tänään.

Eliset iltapalailut vähän muuttu, en tehnytkään smoothieta, niin kuin kaavailin, vaan söin puolikkaa Kaura leivän palan, ja päälle laitoin viipaleen sulatejuustoa (o-ou). Smoothien väsäsin sitten tänään aamulla.


Aamu:
- Mansikka-jogurtti smoothie
Päivä:
- 2 tortillaa, täytteenä: salaatti, tomaatti, kurkku, jauheliha mausteineen, ja vähän ranskankermaa, juomaksi join 2 lasillista Pepsi maxia.

Ja ennen kun lähden kaverin luo, haukkaan varmaan ruisleipää ja jonkun hedelmän. :)

ostin tänään myös askin Läkerolin sokerittomia salmiakki pastilleja, jossa sadassa grammassa on noin 110 kaloria, mutta ei näitä montaa voi syödä, koska mua ainakin alkaa turvottaa, mutta jos tulee hirveä makean himo, niin näillä voi vähän helpottaa oloa.

Toivottavasti tää päivä jatkuu näissä hyvissä fiiliksissä, enkä baarissa ihan hirveästi juo alkoholia.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Day1

Aloitin tänään siis mun "terveelliset elämäntavat", eli en ala vetämään mitään ihme diettejä. Tarkoitus on siis syödä terveellisesti, vähemmän mitä kulutan. Niin yksinkertaista se on. Eli ruuasta en ala tinkimään, syön sitä mitä kotona on tarjolla, mutta yritän pitää ruuan määrä kohtuulisina. Salaatti kuuluu joka päivä mun ateriaan ihan normaalistikkin.
Tänään oli siis ensimmäinen päivä, ilman mitään herkkuja (keksejä, karkkeja, suklaata yms...), kun yleensä noita tulee syötyä lähes joka päivä. Tää ensimmäinen päivä on ollut suht iisi, mitä nyt noi eilen leivotut suklaa-hasselpähkinät vähän houkuttelee tuolla keittiössä, mutta niistäkin on päästy yli. :D Oli myös outoa käydä tänään kaupassa äidin kanssa, kun ei ostettu mitään epäterveellistä, kärryyn päätyi paljon hedelmiä, ja vihanneksia.



-aamulla:
100% ruisleipä, päällä Beceliä, Edam juustoa 2 viipaletta, 2 kalkkunaleikettä, kurkkua
-välipala:
Omena
-päivällinen:
riisiä (n 1,5dl), kanaa kermakastikkeessa (n.1dl), salaattia lautasmallin mukaan, kevyt salaatin kastiketta, n. 1rkl raejuustoa, 2 lasia rasvatonta maitoa
-jälkkäri:
hedelmäsalaattia (n 3dl)

Illalla ajttelin tehdä maustamattomasta jogurtista ja marjoista kivan smoothien. Ja jos vielä nälkä niin otan puolikkaan ruisleivän, samoilla päällysillä kuin aamulla.

Liikuntaa en tänään ole oikeastaan kerennyt harrastelemaan, kävelin vain n. 20min ulkona kaverin ja hänen koiriensa kanssa.

Huomenna tarkotus olisi mennä kavereiden kanssa baariin. Eli alkoholia tulee kulumaan, mutta onneksi en ole känni- tai darrasyöppö, eli ei tule yöllä vedettyä snägäri-aterioita, tai seuraavana päivänä tilattua pizzaa. Yleensä juon baarissa light siidereitä, mutta jos tulee jotain muutakin juotua, niin yritän paikata sitä villillä tanssimisella. ;D

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Minusta

En koskaan ajatellut tekeväni tämmöistä blogia mutta rohkaistuin. Tahdon pysyä täysin anonyyminä, joten teille nimeni on Tuuli, 18v. Blogini tulee sisältämään laihdutus yrityksiä, inhoa omaa kehoa kohtaan. Eli angstia luvassa. Mutta asioihin on tultava muutos. Tahdon, että kroppani näyttäis siltä, miten tunnen itseni. En siis tunne olevani omassa vartalossa. En tunne olevani henkisesti tämän kokoinen. Toivon saavani blogista tukea projektiini, ja jos tänne muutama lukijakin eksyisi :)

Mittoja:
pituus: n.170,n cm
paino: n.79kg (LIIKAA)
painoindeksi: 27,3 (eli joidenkin laskureiden mukaan lievä lihavuus)
Vaatekoko on yleensä L joskus menee M, riippuu vaatteista.

Ihanne painoni olisi n.60-65kg jolloin olisin normaalipainoinen. Eli tohon olisi hiukan matkaa.
Mutta siksi siis tämä blogi. Reilussa vuodessa tahtoisin päästä tavoitteeseeni. Tarkoituksena siis lisätä liikuntaa, jota nyt en harrasta oikein mitenkään muuten kuin kävelemällä sohvalta jääkaapille ja takaisin. Vähentää syömistä, mitä nyt teen aivan liikaa ja aivan liian usein.
Ruokapäiväkirja siis taas kehiin (mulla oli semmonen, mutta nyt siitä tulkoon julkinen). Huomisesta alkaen alan kirjaamaan tänne joka päivä syömiseni, ja jos jaksan niin lasken kalorit, sekä liikkumiset.
Pidän lenkkeilystä, mutta pitää odottaa että ilmat lämpenevät, ja tiet sulavat. Siihen asti aion tanssia kotona, sekä hyppiä hyppynarulla. Aloitan myös kunnon venyttelyn.

Ongelmakohdat:
-kaksoisleuka; vihaan sitä! en kehtaa pitää hiuksia kiinni julkisilla paikoilla, koska kasoisleukani on niin valtava. Myös se että joku katsoo minua alakulmasta saa oloni epämukavaksi.
-vetsa ja jenkkakahvat; koko keskivartaloni on valtava! Lantioni ei ole kovinkaan leveä, mutta tuo keskivartalo on karsea! On todella vaikeaa löytää vaatteita, joissa lenkkikset ja maha ei pursuaisi joka puolelta...
-peppu; peppuni on PIENI, sitä ei oikeestaan ole. Levein kohta vartalossani on navan kohdalla, koska minulla ei ole takapuolta. Jos saisin keskivartaloani pienemmäksi, niin pepun pienuus ei ehkä häiritsisi niin paljoa.

+ joka puolell kehoani on ylimääräistä rasvaa, josta haluan eroon. Ja vartaloni on epäsopusuhtainen...

Blogissa siis seurataan mun kamppailua lihavuuden kanssa, tervetuloa seuraamaan!